Viikko kolme

Mamma oli koko viikon reissussa. Kuntoutumassa Mikkelissä. Maanantaista perjantaihin. Kotiin tultua Helmi otti vastaan yhtä ihanasti kuin viiden minuutin roskapussikeikalta. Pappa oli pärjäillyt vallan hyvin ja Hilda oli ollut välillä apuna.

Mamman mielestä Helmi on kasvanut. Ja onhan se. Puoli senttiä piti jo jatkaa kaulapantaa.
Sitten se on reipastunut. Hissi ei enää pelota ollenkaan. Neiti oikein istuu ja odottaa hissin tuloa alas ja singahtaa sinne sisään kun ovi aukeaa. Istuu sitten lattialla ja tuijottaa silmiin. Odottaa sitä kiitospalaa. Jonka tietysti myös saa.

Iltaisin ja aamuisin, pimeällä, ei ulkoilu maistu! Itkettää ja harmittaa. Pikapissillä vaan. Viikonloppuna, valoisan aikaan, käytiin jo vähän pidemmällä "lenkillä". Siis kierrettiin naapurin talo ja oma talo. Ja pari kertaa päivässä.
Sunnuntai taisi mennä ihan ilman kakkaa sisällä. Ei edes montaa pissiä.
Minä taidan kuulostaa ihan vauvan äidiltä? Ulosteen väriä en kuitenkaan aio ryhtyä tarkemmin selvittelemään.

Ihan oikeesti tuon ikäinen kakara muuttuu  viidessä päivässä. Se on reippaampi, valvoo pidempään. Ei kuitenkaan vielä nuku aamulla pitkään, vaan viideltä alkaa itku. Oli päässyt kerran kiipeämään sänkyyn viime viikolla. Kuulemma sitä Hifi-lehtipinoa pitkin, joka on isännän puolella sängyn vieressä. Noinkohan? Epäilen, että pappa ihan vahingossa nosti sänkyyn ikävissään. Eihän se tunnusta. Nyt Helmi itkee joka aamu ja kiertää sänkyä. Etsii selvästikin Hifi-lehtipinoa. Mamma on tiukka, eikä nosta sänkyyn.

Häkki toimii hienosti. Se on olkkarissa ja siellä tyttö käy välillä nukkumassa päikkärit.
Jostain kumman syystä se roudaa kaikki lelunsa ja puruluunsa sinne häkkiin. Samoin mamman villasukat ja Noran antaman rätin synnyinkodista. Sen verran on vielä pieni, että itsekin sopii sekaan. Lieneekö omistushaluinen ja pelkää, että kissat varastavat sen lelut vai mikä lie ideana. Vaikka ei se haittaa, pysyypähän olkkarin lattia siistompana.

Kynsien leikkuuta on yritetty harjoitella ahkerasti. Eikä se ole yhtään kivaa! Kaveri rimpuilee ja ääntelee kuin ihmisvauva. Sitten mamma lopettaa kiusaamisen. Hiljaa hyvä tulee.

Hyvin meni viikko. Tulevalle viikolle mamma toivoisi hiukan pidempiä unia.

Kaksi viikkoa

Helmi on ollut meillä kaksi viikkoa! Se on kasvanut. Minä tein sille uuden villapaidan, joka oli valmistuessaan jo liian pieni. Kuvitelkaa, minä onnistuin tekemään liian pienen villapaidan tuolle rääpäleelle.

Vauvahan se vielä on. Heräilee öisin vaihtelevasti klo 2.00-6.00. Kahdelta en jaksa lähteä ulos, mutta viideltä on jo menty. Joskus on onnistuttu jättämään sinne tarpeetkin, joskus ei. Useimmiten pökäleet löytyvät sanomalehden päältä sisältä.

Ulkona on muuten jo välillä mukavaakin. Löytyy haisteltavaa ja keppejä. Siis ihmisten ja isompien koirien mielestä risunpätkiä. Helmin mielestä keppejä. Niitä voi kuljetella. Mielenkiintoisia hajujakin siellä on. Joskus tavataan toisia koiria. Helmi rakastaa kaikkia. Muita koiria sekä niitä pikkutyttöjä, jotka tykkää tulla silittämään. Myös kaikkia aikuisia, joiden ilme sulaa hymyksi noin pienen koiranpennun nähdessään.

Kerrostalossa, jossa asumme on kaksi rappua ja molempien vieressä on pyöräkellarin ovi, sekä vielä erillinen varastonovi. Näistä kaikista ovista Helmi löytää oikean oven. Ja on tosi ylpeä saavutuksestaan. Ryntää aina satasella sisään ja yrittää portaisiin. Mamma vie hissillä ylös. Ihan vaan siksi, että vielä hissi pelottaa. Totutellaan pikkuhiljaa.

Tyttö on oivaltanut miten tuotetaan ääntä. Huudetaan  henkilökuntaa paikalle! Apua!!! Vuh, vuh.... Eikö kukaan nosta sohvalle!? Vuh, vuh.... Kissat ryökäleetkin pakenevat yläilmoihin. Vuh, vuh. Nosta syliin, täällä on kylmä! Vuh, vuh... Housunlahkeesta kiinni ja veto... Mrrrmrrr. Varpaat liikkuvat, niihin on hyvä iskeä naskalit kiinni. Lähteepähän muistakin ääntä... Mrrrmrrr.... jne.... Tämä on todennäköisesti vasta alkua. Lienee asia, joka pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian.

Ostin Helmille häkin. Vielä se tosin nukkuu yöt siellä kissankopassa, eikä se ole yrittänytkään sitä syödä. Häkkiin mahtuu juuri se soffan vieressä ollut tyyny. Sinne on helppo mennä päikkäreille. Varmaan se kissan koppa jää pois kuvioista ja häkki tyynyineen on tulevaisuuden nukkumapaikka.

Kynsiäkin on leikelty ja se homma on sujunut hyvin. Ihanan helpot ovat valkeat kynnet. Kaikilla edellisillä koirilla on ollut mustat kynnet, joiden leikkaaminen on aika vaikeaa. Helmin kynsien leikkaamisessa ainakin vielä haastavinta on koko. Ovat niin pienet, että mamma melkein kaipailee suurennuslasia apuvälineeksi.

Minä lähden viikoksi Mikkeliin. Olen siellä maanantaista perjantaihin. Toivottavasti pappa ja Helmi pärjäävät hyvin kahdestaan. Hilda on luvannut tulla jeesaamaan. Kysymys varmaan kuuluukin, että miten mamma pärjää viikon. Mammalla on tapana iltaisin tv:n ääressä ottaa pieni tuhnuttaja syliin nukkumaan. Se nukahtaa tuohon rinnan päälle, pää kaulalla. Sitä varmaan tulee ikävä.

Ehkä otan mukaan lankaa ja puikot. Neulon ajankulukseni isomman villapaidan.
Nytpä muuten menen ja vedän viivan ovenkarmiin Helmin sään korkeudelle. Siitä on hyvä tarkkailla kasvuvauhtia.

Eka viikonloppu

Eka yhteinen viikonloppu alkaa olla takana. Enää ei nukuta aamulla niin pitkään kuin ennen. Aamupissalle on lähdettävä. Helmi pyörii kuin väkkärä  ja puree varpaita kun nousee ylös. Suhina ja kahina vaan kuuluu kun kaveri on niin innoissaan.

Vettä satoi lauantai-aamuna. Kastumiskuolemaa uhmaten otettiin parit roskikset mukaan ja käytiin tutustumassa roskakatokseen. Sitten käveltiin jalkakäytävää pitkin. Naapuritalosta lähti nainen autolla, ja ajoi kävelynopeudella ja lähes seisoi autossaan kun kurkotteli repsikan puolen ikkunasta nähdäkseen Helmin. Luulen kuulleeni hänen sanansa suljettujen ikkunoiden läpi: Voi taivas miten suloinen vauva!

Juu'u... Tiedetään!

Sitten mentiin R-kioskille ostamaan papalle röökiä. Me tytöthän ei polteta.  Mamma on ollut jo kuusi viikkoa tupakoimatta. Vaihtoi näet röökin Helmiin. Huonomminkin voisi valita.
No, joka tapauksessa käytiin ihan R-kioskissa tutustumassa. Sielläkin herätimme ansaittua huomiota. Helmi pääsi maistelemaan useita erilaisia käsiä. Kaikki tosin naisten, miehet katselevat vähän kauempaa eivätkä niin helposti halua työntää sormiaan naskalihampaiden rei'ittämäksi.

Sää oli lauanaina tosi surkea, joten pidemmät lenkit jäivät siihen. Muut ulkoilut olivat vain pikapissejä.

Sunnuntai-aamu olikin papan vuoro. Mamma nukkui pidempään. Helmi oli riekkunut koko aamun siihen asti kun mamma nukkui ja nukahti kun mamma heräsi. Muutenkin Helmi päätti ottaa sunnuntain kirjaimellisesti lepopäivänä. Pitkiä unia vedellen.

Kissan ruoka maistuisi paremmalta kuin oma... Niinhän se on, se vihreämpi ruoho jne. EI-sana on kuitenkin jo aika hyvin mennyt jakeluun. Kaveri kääntyy vauhdissa tulosuuntaan, kun sanoo EI. Mutta kun silmä välttää ja kissan ruoat ovat unohtuneet lattialle, niin.... Ja vielä kerta kiellon päälle, kun joku yllättää.

Kissojen jahtaaminen onkin hauskaa. Lahjan saa aina jahdattua jonnekin yläilmoihin. Siitä tulee voittaja-olo. Eikka ei välttämättä siirrykään syrjään, vaan ottaa tyynesti naamanpesun vastaan. Ja jos Helmi alkaa tulla liikaa iholle se nostaa vain tassun ilman kynsiä, ja painaa Helmin lattiaan. Helmi alistuu. Uskonpa, että näistä kahdesta tulee vielä ylimmät ystävät!

Päivä viisi

Takana on viisi päivää. Helmi on sopeutunut kuin ei olisi koskaan muualla asunutkaan. Ei ole itkenyt eikä surrut. Leikkinyt, syönyt ja nukkunut niinkuin vauvat konsanaan.

Kissoja se on oppinut jahtaamaan. Kun mamma tulee töistä on Lahja aina ovella vastassa. Niin myös tällä viikolla, mutta kun Helmi kuulee mamman äänen, se singahtaa paikalle ja jahtaa kissan pois! Uskokaa tai älkää! Ikää 8 viikkoa. Se jahtaa kissan pois, tulee takaisin ja saa tietenkin mamman jakamattoman huomion. Fiksu kakara!

Taluttimessa kulkeminen alkaa vähitellen sujua. Keskiviikko-aamuna oli satanut kaksi senttiä lunta. Eihän se tunnu paljolta, mutta jos jalat ovat kaksi senttiä pitkät alkaa lumessa liikkuminen olla pahuksen rankkaa. Mamma yritti tehdä latua, että Helmikin pääsi eteenpäin. Loppuviikolla levittivät sepeliä liukkauden vuoksi. Pienissä tassuissa teräväreunaiset sepelit ovat ikävän tuntuisia. Vaikka yritetään kulkea nurmikkoalueita, niin välillä pitää sepeliviidakkoonkin astua. Silloin tulee ikävä syliin, ja pelastaahan se mamma.

Tänään yritettiin mennä hissiin ihan omin jaloin. Yleensä kuljetaan portaita ja sylissä. Hissi oli kuitenkin vielä liian pelottava paikka. Mamman piti hiukan auttaa hissiin menossa, matkakin oli tärisyttävän jännittävä ja ulos tultiin suorastaan heittämällä kun ovi avattiin.

Helmillä on omia leikkikaluja. Palloja, vinkuleluja ja sellaisia kankaasta punottuja pureskelujuttuja. Paras onkin sellainen Ronille ostettu kangaspuruluu, joka on yhtä iso kuin Helmi itse. (Roni on sakemanni-hoffi, eli melkoisen suuri kaveri.) Se on juuri sopivankokoinen painikaveri. Ehkä se kuvittelee kangaslelun olevan toinen russeli, ja itsensä suureksi voittajarusselipainijaksi.

Oma peti on kullankallis silloin kun nukuttaa. Mutta kun ei nukuta se muuttuu herkulliseksi syötäväksi. Joka nurkasta pitää yrittää nyhtää paloja irti. Onneksi ei vielä hirveesti irtoa. Pakko on varmaan hommata häkki. Ihan oman mukavuuden ja Helmin turvallisuuden vuoksi.

Tänään Helmi haukkui ja juoksi nukkuessaan. Miten noin nuori pentu voi vielä uneksiakaan moisista asioista, kun on niin vähän kokemusta. Tai jospa sillä on loistava mielikuvitus.